Yhteistyö kunniaan

Suomi juhlii torstaina 95-vuotista itsenäistä taivalta. Miten usein yrityksesi tai sinä itse juhlit onnistumisia? Juhlahetket arjen keskellä saavat meidät kaikki hyvälle tuulelle ja motivoivat meitä kohti tulevia haasteita, joten eikö olisi syytä ottaa tavaksi juhlistaa onnistumisia ja opetella nauttimaan myös pienemmistä ilonaiheista arjen keskellä.

Entä millä tavalla ja keiden kanssa juhliminen voisi sitten tapahtua? Kenties omassa pienessä piirissä vai pitäisikö kutsua mukaan myös yhteistyökumppaneita? Linnan juhliin kutsutaan vuosittain noin 1800 vierasta itsenäisyyttä juhlistamaan. Joka vuosi noin kolmasosa vieraista saa kutsun ensimmäistä kertaa. Itsenäisyyspäivän juhlaperinne alkoi tunnin iltapäiväkahvitteluhetkestä 150 vieraan kanssa. Ainakin Pohjanmaalla kaiken pitäisi heti ensimmäisellä kerralla olla viimeisen päälle komiaa kun jotakin järjestetään, mutta kun juhlallisuudet aloittaa riittävän pienestä, niin seuraavalla kerralla on helppo parantaa.

Mukaan on hyvä pyytää yhteistyökumppaneita ja siten vahvistaa yhteistyösuhteita ja samalla lujittaa omaa verkostoaan. Jos sinulta puuttuu yhteistyökumppanit tai niitä ei ole riittävästi, niin ala rakentaa omaa verkostoasi saman tien. Sen voi tehdä esimerkiksi käymällä erilaisissa koulutuksissa ja messuilla, kunhan vain muistaa samalla esittäytyä ja tutustua mahdollisimman moneen itselle hyödylliseen toimijaan. Myös tuotteen/palvelun käyttäjiin on hyvä olla yhteydessä ja kuunnella heidän mielipiteitään, tarpeitaan ja toiveitaan.

Yhdessä voidaan saada aikaan enemmän kuin yksilöinä. Yhteistyökumppaneilla on sama tavoite, yhteinen hyöty, joka voi olla mitä tahansa, kuten esimerkiksi toiminnan tehokkuus, osaamisen jakaminen, tarvikkeiden toimittaminen, ideointi tai uusien tuotteiden kehittäminen.

Muista, että joukkue on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki.


Matti Taini

Anna mun olla syypää sun hymyyn

Aina ei naurata.

Elämä tarjoilee monesti haasteita, joiden kanssa pyristely imee voimat ja hyydyttää hymyn. Työelämässä mm. kova työkuorma, aikataulupaineet, riittämättömyyden tunne, vaikeat ihmissuhteet saattavat olla syitä hiipuneeseen hymyyn.

Mikään ei minusta ole surullisempaa kuin se, että työstä katoaa ilo. Se on tragedia yksikössä ja monikossa - se syö yksittäistä miestä/naista, mutta myös koko työyhteisöä.

Miten työniloa voi pitää yllä?  Miten kannustaa muita? Miten auttaa työkavereita iloitsemaan työstä? 

Näitä pohtiessani päässäni soi rap-artisti Jare Henrik Tiihosen alias Cheekin yksi biisi. Sen kertosäkeessä lauletaan ’anna mun olla syypää sun hymyyn’. Tuo puhuttelee. Tuota minä tahtoisin – olla syypää toisten hymyyn.

Mitäpä jos tässä on meille työpaikoille uusi mantra. Jospa alkaisimme oikein urakalla kerätä työkavereiden hymyjä ja alkaisimme kisata keskenämme työkavereiden kannustamisessa, innostamisessa ja tukemisessa.

Toisen tsemppaamisessahan on hurja voima. Monesti ei tarvitse tehdä suuria – pienet eleet ja sanat, joilla osoittaa hyväksyntää, myötäelämistä, kannustusta – merkitsevät. ’Teit hienosti tuon, onnistuit hyvin eilen, nätti pusero, komea solmio’ - noilla pääsee jo hyvin alkuun. Kuormat kevenevät, usko pärjäämiseen vahvistuu ja hymy hiipii takaisin.

Eikä hyötyjä ole vain tsempin saanut kollega – vaan sinä – syypää toisen hymyyn!

Tytti Isokangas
Innovaatioverkoston koordinaattori
Frami Oy

Yhteistyössä on voimaa!

”Parvet, laumat ja yhdyskunnat tarjoavat monien eläinlajien yksilöille mahdollisuuden selviytyä ravinnonhankinnasta, vihollisista tai suvunjatkamisesta. Toiset toimivat
yhdessä harhauttaakseen saalistajiaan, toiset taas muuttavat suurina parvina talvehtimaan lämpimämmille alueille. Osa eläinyhteisöistä on vain lyhytaikaisia
muodostelmia, toiset puolestaan elinikäisiä kollektiiveja. Joidenkin tavoitteena on kasvattaa yhdessä johtajan jälkeläisiä, toisissa ryhmissä taas kilpaillaan ankarasti
hyvistä pesimäpaikoista. Ryhmittymiseen ryhdytään joka tapauksessa siitä syystä, että muiden seura takaa suotuisammat elinolot kuin yksittäiselle yksilölle on tarjolla. ”(suora lainaus Tieteen Kuvalehti, verkkosivu, TK nr 18, 2010 Anders Priemé)

Niin, samaa vertauskuvaa voisi aivan yhtä hyvin mielestäni käyttää myös alueen vetovoimaisuudesta. Kilpailu pitää yritykset elossa, se on totta. Mutta tulee kuitenkin tunnistaa ne yhteiset voimatekijät, joilla aluetta tehdään tunnetuksi, sillä yksin kukaan ei ole mitään.

En usko, että yksikään kaupunki menestyisi erinomaisellakaan messukeskuksella ilman, että tarjolla olisi myös laadukasta ja monipuolista majoitusta, ravintolapalveluista nyt puhumattakaan. Toisaalta suurikin majoituskapasiteetti huutaisi varmasti tyhjyyttään, jollei sillä olisi sopivaa seuralaista – paikkaa, jonne sadat, kenties tuhannetkin asiakkaat löytäisivät tiensä erilaisiin tapahtumiin.
 
Seinäjoellakin ”kilpaillaan hyvistä pesimäpaikoista” – tässä tapauksessa potentiaalisista kokous- ja tapahtuma-asiakkaista, mutta kuitenkin sopiva pilke silmäkulmassa. On ollutkin mahtavaa todeta se yhteishenki ja yhteinen tahtotila, joka alueen toimijoista huokuu.

Seinäjoki Congress tarjoaa asiakkaalleen täysin maksuttoman palvelun niin kokous-, majoitus- kuin ravintolapalveluidenkin tarjoamisessa ja varaamisessa. Mutta vähintään yhtä tärkeää on mielestäni se, että se tarjoaa alueen toimijoille uudenlaisen alustan miettiä yhdessä Seinäjoen heikkouksia ja vahvuuksia. Vahvuudet tunnistamalla löydetään herkemmin potentiaalisin asiakasryhmä ja toisaalta – heikkoudet tunnistamalla osataan kehittää toimintaa oikeaan suuntaan.

Kumppaniverkostomme kattaa alueen niin pienemmät kuin suuremmatkin toimijat. Jälleen viime tapaamisessamme pohdimme yhdessä sitä, mihin haluamme toimintaamme suunnata. Jokaisen kumppanin ääni on yhtä tärkeä ja niin uskon jokaisen kokevankin. Yhteiset asiat kulminoituvat välillä pieniinkin asioihin - vaikkapa siihen, miten yksittäinen ravintola pääsee eroon terassinpöytiä kansoittavista kirvoista (lue: puista).

”Ryhmittymiseen ryhdytään joka tapauksessa siitä syystä, että muiden seura takaa suotuisammat elinolot kuin yksittäiselle toimijalle on tarjolla”.

Yhdessä tuumin siis kirvantalkoisiin! 



Niina Koskipalo
myyntipäällikkö
Seinäjoki Congress Oy

Käyttäjätiedosta potkua bisnekseen

Käyttäjälähtöisyydestä, käyttäjien huomioimisesta ja käyttäjätiedon hyödyntämisestä on puhuttu jo vuosia todella paljon. Käyttäjälähtöisyys tuntuu tulevan nenän eteen jokaisen kadunkulman takaa ja sitä voisi jopa kuvailla ubiikiksi eli jokapaikan ilmiöksi. Onko käyttäjälähtöisyys sitten koko totuus ja saavuttaako sen avulla menestyksen? 

Tuohon ei varmastikaan ole yhtä ja oikeaa vastausta. Huomioimalla ja tuntemalla käyttäjät (tässä tekstissä sama kuin asiakkaat), sekä ottamalla heidät osaksi toimintaasi saatat saada menestystä ja lisäarvoa toiminnallesi. 

Esimerkiksi S-ryhmän asiakasomistajia suomessa on yli 1,8 miljoonaa ja ketjulla näyttäisi menevän aika kovaa. Ketjulla on huoltoasemia, ravintoloita, kauppoja ja muita palveluita, jotka vastaavat asiakasomistajan kaikkiin tarpeisiin. Lisäksi S-etukortti rekisteröi hirvittävän määrän tietoa sinusta jokaisella kauppakäynnilläsi.

Ääripäänä voidaan nähdä Lidl, joka ei huomioi asiakkaitaan yksilöllisesti millään tavoin. Sen liikkeet ovat identtisiä jokaisessa Suomen kaupungissa, eikä ole väliä ostatko kaupasta ruokaa viidellä eurolla vai 1000 eurolla kuussa. Sama hinta, samat tarjoukset ja sama palvelu kaikille asiakkaille. 

Kumpikin kauppaketju pärjää oikein hyvin ja se osoittaa mielestäni, että ei ole yhtä oikeaa strategiaa. Kuitenkin voisin kuvitella, että kumpainenkin ketju tuntee asiakaskuntansa eli käyttäjänsä todella hyvin ja tietää mitä me kuluttajat arjessamme kaipaamme tarjouslohen, perunoiden, juuston, voin ja muiden perustuotteiden lisäksi. Tässä puhumme siis käyttäjätiedosta, jota kaikkien, siis aivan kaikkien, yritysten tulisi hyödyntää. 

Seuraavassa muutama perustelu käyttäjätiedon hyödyntämiselle:

• Myydäkseen tuotteita yritykset tarvitsevat tietoa muuttuvista asiakastarpeista ja voivat ennustaa tulevaa pärjätäkseen kilpailussa. 
• Palveluliiketoiminta on pohjimmiltaan asiakkaan prosessien tukemista ja niiden tukeminen on hirvittävän vaikeaa tuntematta asiakasta. 
• Asiantuntijayritysten tulee tunnistaa asiakkaidensa osaamistarpeet, jotta se osaa tarjota oikeita palveluita oikeaan aikaan. 
• Käyttäjätieto ohjaa myös yritysten toimintaa suuressa mittakaavassa ja parhaillaan se parantaa toimitusketjun hallintaa teollisuusyrityksissä.

Käyttäjätietoa voidaan siis käyttää luomaan lisäarvoa yrityksen kaikissa prosesseissa. Ei ollenkaan huono juttu! Voit pohtia kannattaako käyttäjälähtöisyys suuressa mittakaavassa, mutta kaikesta huolimatta suosittelisin keräämään ja hyödyntämään käyttäjätietoa toiminnassasi. 

Voit aloittaa oikein hyvin keräämällä seuraavia tietoja:

• Asiakkaan ajantasaiset yhteystiedot 
• Tiedot aikaisemmista kontakteista eli mitä, milloin ja miten 
• Ostohistoria eli mitä tuotteita ja palveluita ostettu ja milloin 
• Asiakkailta saatu palaute ja reklamaatiot 
• Itse kerätty “hiljainen tieto” asiakkaasta

Ei vaikuta kovin monimutkaiselta, mutta se vaatii vähän vaivaa ja viitseliäisyyttä sinulta. Kaiken lisäksi hyödyt tulevat esiin vasta viiveellä. Tsemiä käyttäjätiedon hyödyntämiseen! 

Ari Aarniovuori

Kohti pelkoa ja sen yli

Pimeää, ahtaita paikkoja, puheiden pitämistä, lentämistä. Niitä kaikkia olen pelännyt. Kilpailuhenkisenä ihmisenä olen erityisesti kuitenkin pelännyt epäonnistumista ja siitä väistämättä seurannutta häpeää.

Pelkääminen sai minut nuorempana usein välttelemään tilanteita, joissa jouduin kohtaamaan pelkojani ja epäonnistumisen uhkaa. Nykyään ajattelen, että on tärkeää tehdä juuri niitä asioita, jotka pelottavat. Niissä hetkissä on nimittäin kasvun mahdollisuus. Itseni altistaminen omille peloilleni ja sen huomaaminen, että asioista selviää sittenkin, on tuonut elämääni valtavasti onnellisuutta.

Nykyään tavoitteenani onkin valita vaihtoehdoista melkein aina se, joka pelottaa.

Rohkeutta olla huono

Esimerkiksi kirjoittaessani erilaisia tekstejä vaikeimmalta tuntuu aloittaminen. Ennen aloittamista kaikki on avoinna. Ennen kuin riviäkään on paperilla, tekstistä voi tulla millainen vaan. Jokainen kirjoitettu lause kasvattaa riskiä, että teksti epäonnistuu. Myös tekstin käsistä päästäminen on ollut minulle aina hankalaa; kirjoitustahan kun voisi hioa ja yksityiskohtia tarkistaa loputtomiin.

Kunnes oivalsin ikivanhan totuuden, joka pätee niin kirjoittamiseen kuin moneen muuhunkin asiaan elämässä (ml. aluekehittäminen): pitää uskaltaa olla huono. Vain siten uskaltaa aloittaa, tehdä ja ryhtyä. Tarttua toimeen. Silloin saa harjoitusta ja parhaassa tapauksessa voi kehittyä hyväksi, jopa parhaaksi. Mutta ensin on uskallettava ottaa riski, että epäonnistuu ja on huono.

Mukavaa viikkoa! Kannustan meitä kaikkia uskallukseen!

Hannemari Niemi

Vasara, nauloja ja paljon rohkeita ideoita

Oletko koskaan joutunut seuraavanlaiseen tilanteeseen? Olet lähdössä katsomaan myynnissä olevaa asuntoa. Lähdet toiveikkaana matkaan, kun saat ilmoituksen, että asunto on jo myyty. Ensimmäiseksi päälle iskee harmitus, koska sinun piti olla ensimmäinen, joka näkee asunnon. Seuraava tunne onkin jo voimakkaampi, koska saat kuulla, että joku oli maksanut pyydetyn hinnan näkemättä asuntoa. Näkemättä! Miten kukaan ostaa mitään näkemättä?

Uskaltaisin väittää, että suurin osa ihmisistä ostaa vain valmiiksi pureskeltuja ideoita. Tällä tarkoitan sitä, että uskomme asioihin, jotka voimme todentaa ja nähdä mieluummin omin silmin. Asuntokaupassa kielteinen päätös voi tarkoittaa, että tapetit ovat vääränlaiset tai vanhalla asukkaalla on liikaa tavaraa ja huono maku. Huoneet tuntuvat pieniltä, asunto ei tunnu kodilta ja energiat ovat vääränlaiset. 

Pienempi joukko ihmisistä kurkkii kulman taakse ja kuvittelee sen, mitä silmät eivät näe. He näkevät asunnon ilman tavaroita ja ovat jo mielessään kaataneet muutaman seinän. Keittiön kaakelit on valittu ja remonttibudjetti kutakuinkin hahmotettu. 

Vielä pienempi joukko ostaa asunnon näkemättä sitä. He perustavat ratkaisunsa pohjakuvaan ja alueen arvoon. Asunnon kunnolla ei sinällään ole väliä, jos hinta on oikea. Se on sijoitus tulevaisuuteen. 

Tämä pieni joukko etsii aktiivisesti uutta, jalostaa puolivalmista ja käärii rahat myymällä muille toimivia ideoita. Arvioni ei nojaa tutkimuksien tuloksiin, vaan on täysin oma näkemykseni.

Löytyykö romun seasta aarteita?

Olen seurannut mielenkiinnolla fox tv -kanavalta Huutokaupan metsästäjät –nimistä reality-sarjaa. Sarjan idea kiehtoo mieltäni, koska ostajat huutavat hylättyjä varastoja, jotka ovat täynnä romua. Ostajille avataan varaston ovi ja he näkevät vain hetken varaston sisään. Huuto käy kiivaana ja perustuu pieniin muruihin näkymästä. 

Kun kauppa on lyöty lukkoon, uusi omistaja saan tutkia varastoa. Löytyykö romun seasta aarteita, vai osoittautuuko kauppa huonoksi? Joku on nähnyt vanhan aseen tukin, toinen taas kulman antiikkisohvasta. Kaikki perustuu harjaantuneeseen silmään, huomiokykyyn ja yleiskuvaan varaston sisällöstä.

Uskon, että uusien ideoiden synnyttäminen vaatii harjoittelua ja ajatuksien villiä tuulettamista joka päivä. Hyviä sijoituksia ei opi tunnistamaan hetkessä, ei vaikka sijoitus kohdistuisi kuntosalikorttiin. Jos peilistä näkyy ainoastaan ylipainoinen suomalainen mies, eikä pää synnytä mielikuvaa kuoren alla ärjyvästä huippukuntoisesta urosleijonasta, sijoitusta on hankala perustella itselleen. Ajattelun siirtämistä tulevaisuuteen kannattaa siis rohkeasti harjoitella, oli kyse sitten yritysideasta tai sijoittamisesta. Rohkeus tehdä päätöksiä etukenossa syntyy vain tulevaisuuden rohkeasta arvailusta.

Tähtien tekeminen kutkuttavaa mutta karua

Työskennellessäni levy-yhtiössä jouduin miettimään työkseni sitä, mihin artistiin tai bändiin yhtiön tulisi sijoittaa ja missä kunkin taitelijan markkinat olisivat. Tärkein tehtäväni oli löytää uutta mielenkiintoista musiikkia julkaistavaksi. Tilanne oli kutkuttava, mutta karu. Jos uusia tähtiä ei löytyisi tasaisella vauhdilla, se vaikuttaisi koko firman toimintaan.

Me tuottajat vastasimme siitä, että koneisto jauhoi tulosta kvartaalien odotuksien mukaisesti. Meidän ammattiryhmämme taas voitiin jakaa kahteen eri ryhmään. Oli ihmisiä, joiden luovuus oli parhaimmillaan yhdistelemään jo käytössä olevia asioita: Artistit laulamassa rippikoululauluja, Edelmann ja virret tai lauluja sinisiin hetkiin. Toiset meistä taas kolusivat kellareita ja jalostivat tuntemattomista taiteilijoista helmiä.

Miten sitten löytää noita lahjakkaita, mutta tuntemattomia helmiä? Ainakin minun kokemukseni mukaan suurin osa lahjakkaista taiteilijoista saa kylmää kyytiä kurkottaessaan tähtiin. Suurimmalle osalle sanotaan joka luukulla ei ja menestymisen mahdollisuuksien kerrotaan olevan minimaaliset. Näitä esimerkkejä löytyy historiasta monta: Dingo, Sunrise Avenue, Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Prosessi on hyvin samanlainen kuin asuntokaupassa. Minun kokemukseni mukaan 90% ihmisistä ostaa vain valmista, koska heillä ei ole mielikuvitusta nähdä asuntoa eri kulmasta. Jos asunnossa on liikaa tavaraa ja tapetit ovat kauheat, se ei tunnu omalta. Sijoittaja taas näkee tavaroiden läpi, osaa kuvitella miltä seinät näyttävät remontin jälkeen ja tekee sillä perusteella valintansa.


Osku Ketola

Rohkeutta ja räväkkyyttä erottautumiseen!

Erilaisuutta ei aina pidetä arvostettavana ominaisuutena. Usein on helpompi vain yrittää sulautua massaan suosimalla kulloinkin yleisesti muodissa olevia merkkejä, brändeja ja ajatusmalleja tai muuten vain ajelehtia virran mukana. Entä jos sisimmässäsi kuitenkin koet haluavasi olla jotain muuta kuin massaa? Oletko koskaan miettinyt, mitä siitä seuraa jos päätätkin lähteä uimaan vastavirtaan?!

Vastaavaa rohkeutta ja kysymyksenasettelua tarvitaan myös aluemarkkinoinnissa. Nämä ovat perustavaa laatua olevia kysymyksiä, kun mietitään esimerkiksi, miten herättää kiinnostusta kansainvälisesti. Haastetta riittää enemmän kuin tarpeeksi saada ulkomaiset yritykset ja investoijat kiinnostumaan Seinäjoen alueesta sijoittumispaikkana.


Vahvaa eteläpohjalaista tahtoa ja uskoa itseemme ei voita mikään!

Haluamme erottua massasta ja jäädä mieliin. Se tuli todistettua toissa viikolla Saksan Münchenissä vuosittain järjestettävillä kiinteistöalan ExpoReal-messuilla. Rohkeutta vaadittiin, kun repäisimme kutsumalla maailman tunnetuimmat ”hullut” seinäjokelaiset – Duudsonit tietenkin – investointimessuille markkinoimaan aluettamme kansainvälisille investoijille.

Shown käynnistyessä vatsan pohjassa kutkutellut jännitys vetomme uskaliaisuudesta vaihtui saman tien mahtavaan onnistumisen tunteeseen, jota siivitti yleisön aito mukanaolo ja kiinnostus nauttia tästä omintakeisen tuskallisesta viihteestä. Olin huomaavinani ailahduksen lievää kateutta mm. Helsingin apulaiskaupunginjohtajan kasvoilla hänen seuratessaan vierestä, miten Seinäjoki-show veti yleisöennätyksen Suomen yhteisosastolle.

Äänekästä menoa ja meininkiä twiitattiin myös brittitahojen sosiaalisessa mediassa positiivisessa hengessä. Onnistuimme siis vähintäänkin herättämään huomiota ja eritoten erottautumaan jäykähköstä mustapukuisesta messuväestä!

Tästä kokemuksesta rikastuneena jatkanemme Seinäjoen alueen investointimarkkinointia entistäkin rohkeammin vastavirtaan sukeltaen!

Räväkkää syksyä toivotellen,

Elisabet Kivimäki

ps. Kovaa jalkatyötäkin messuilla tehtiin. Kiikarit, safarihattu, Seinäjoen alue ja myytävänä olevat kiinteistöt sekä investointikohteet – siitähän syntyy Seinäjoen alueen investointisafari! Nyt vain buukkauksia odottelemaan… Lisätietoa safarista löytyy täältä.

Asenne plus autettu sattuma on yhtä kuin menestys

Muistan nähneeni jossain avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan ajatuksen siitä, että missään menneisyyden hetkessä asiat eivät ole olleet yhtä hyvin kuin nyt. Ajatus oli oikeastaan aika lohdullinen nykyaikaisessa huonojen uutisten loputtomassa virrassa ja olen miettinyt sitä usein jälkeenpäin. Tämän ajatuksen kautta on myös henkilökohtaiset vastoinkäymiset helpompi asettaa oikeisiin mittasuhteisiin, historiallisella aikajanalla.

Esko Valtaoja tuli taas mieleeni miettiessäni tulevaisuudentutkimusta ja menestyjiä. Valtaojan ajatus toki liittyy myös menestyjiin siinä mielessä, että asenne ratkaisee aina, kuten Positiivarit tapaavat sanoa.

Treeniä ja intohimoa

Pelkkä positiivinen ajattelu ei silti riitä sellaisen menestyksen saavuttamiseen, jota aikamme ihannoi. Luin taannoin Malcolm Gladwellin kirjan "Kuka menestyy ja miksi", joka pyrkii avaamaan maailmanhistorian menestyjien tarinoita.

Miljonääriksi tai huippumuusikoksi ei tulla ilman kovaa työtä. Kirjan mukaan maailman kuuluisimmat muusikot, jääkiekkoilijat, lakimiehet ja it-nerot ovat kaikki harjoitelleet keskimäärin 10 000 tuntia ennen läpimurtoa!

Intohimo on saanut heidät harjoittelemaan ja intohimo on myös suurin erottava tekijä lahjakkuuden ja ei-niin-lahjakkuuden välillä. Lahjakkuus ilman intohimoa ei vie menestykseen – ainakaan kovin todennäköisesti. Lahjaton taas saattaa menestyä paljon paremmin intohimon voimalla.

Mutta kovakaan työ ei vie menestykseen ilman menestyksen mahdollistavia sattumia: Bill Gates pääsi koodaamaan tietokoneella ilmaiseksi ja niin paljon kuin tahtoi, vaikka normaalisti se ei olisi ollut 1960-luvulla mahdollista.

14 maailmanhistorian rikkainta henkilöä on syntynyt yhdeksän vuoden sisällä vuosina 1831-1840 ja heidät siivitti menestykseen amerikkalaisen talouselämän historian suurin muodonmuutos 1860- ja 1870-luvuilla.

Juutalaiset lakimiehet joutuivat aluksi hoitamaan Wall Streetilla hankalia ja rumia oikeusjuttuja, kun ne eivät muille kelvanneet. Kun sitten 1970-luvulla tällaisten oikeusjuttujen määrä kasvoi räjähdysmäisesti, he olivat valmiita. Elämän huonoista alkulähtökohdista huolimatta intohimoiset ja yritteliäät ihmiset ovat menestyneet kohdattuaan oikeita ihmisiä ja tilaisuuksia.

Ennakoinnista apua

Sattumaan ei pysty paljon vaikuttamaan juuri siksi, että se on sattuma, mutta tulevaisuudentutkimuksen avulla voidaan kenties löytää myös uusia menestyksen siemeniä.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta ennakoida voi. Vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tulevaisuudelle kannattaa miettiä, jos haluaa siihen jollain tavalla varautua. Alkuun pääsee vaikka tutustumalla Elina Hiltusen kirjaan ”Matkaopas tulevaisuuteen”.

Innovaatioverkosto haluaa auttaa yrityksiä uuden innovoinnissa ja ennakoinnissa. Siksi tarjoamme myös tänä syksynä mukana oleville alueille mm. työkaluja ennakointiin.

Lopuksi voisikin todeta: ennakoidaan ja mahdollistetaan onnekkaita sattumia. Koskaan ei tiedä, milloin se synnyttää jotain suurta! 


Riitta Suomalainen

Maine ja vastuu

Viime viikolla uutisoitiin Fazerin mainoksesta Hesarin etusivulla. Mainoksessa luvattiin lahjoittaa viisi senttiä jokaisesta elokuun aikana myydystä Fazerin sininen 200 g suklaalevystä koulun rakentamiseen Norsunluurannikolle. Äkkiseltään ajateltuna ihan loistavaa: voin herkutella hyvällä omallatunnolla, kun samalla edistän lasten hyvinvointia maapallon toisella puolella. Hyvä maku kielelle ja mielelle… mutta kuinkas sitten kävikään?

Kirjailija Elina Hirvonen paljasti niin ikään Hesarissa julkaistussa kolumnissaan ”Sanokaa orja, kun haluatte suklaata”, että Afrikan kaakaoviljelmillä käytetään paljon lapsiorjatyövoimaa. Hän väitti, että Fazer ei ole onnistunut varmistamaan, että yrityksen voitot eivät ole syntyneet lapsiorjien työllä.

Kolumni herätti lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua, johon Fazer reagoi kiitettävän nopeasti. Yritys julkaisi sivuillaan anteeksipyynnön, jossa pahoitteli kampanjansa aiheuttamaa mielipahaa. Yritys kertoi toimenpiteistään hankintaketjun vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden varmistamiseksi eikä lähtenyt syyttelyn tai puolustelun tielle. Tätä kirjoittaessani kaakaon jäljitettävyys on sanoin, kuvin ja videoin Fazerin nettisivujen kärjessä, ja pysynee keskeisessä roolissa jatkossakin.

Sosiaalisen median syystä tai ansiosta paha kello kuuluu yhä kauemmas ja yhä nopeammin. Yrityksillä on syytä olla strategia, miten toimitaan, kun maine on tahraantumassa. Vastuullisuusviestintä on haasteellista, mutta ehdottoman tarpeellista, sillä merkit eivät viittaa siihen, että sen merkitys olisi vähenemässä.

Mitä suurempi markkina-alue, sitä tärkeämpää ja haasteellisempaa vastuullisuuden viestiminen on. Toisinaan vastuullisuus liitetään vain ympäristöasioihin, luonnonvarojen säästämiseen, jätteiden vähentämiseen ja niiden kierrättämiseen.

Vastuullisuuteen kuuluvat myös sosiaaliset ja taloudelliset aspektit sekä eettiset toimintatavat, joihin Fazerin saama palautekin liittyi. Vastuullisesti toimimisen rahallista kokonaisarvoa on vaikea mitata, mutta sen huomiotta jättäminen aiheuttaa kustannuksia. Vastuullisuusviestintään ja arvon mittaamiseen ja löytyy paljon työkaluja kaikenkokoisille yrityksille. Ks. esim. http://www.ek.fi/vastuullinen_yritystoiminta/nain_paaset_alkuun/index.php ja http://csr-kompassi.fi/

Nina Alkava

Nicekone ei tanssi!

Eteläpohjalaisten maa- ja metsätalousyrittäjien Agro Living Lab -verkosto (www.agrolivinglab.fi) on toiminut maatalouskoneteknologian kehityksen parissa jo useamman vuoden. Verkoston jäseninä onkin jo lähes 200 maa- ja metsätalousyrittäjää eri puolilta Etelä-Pohjanmaata.

Vaikka verkoston kokoonpano onkin vielä varsin miehinen, ei naisnäkökulman pohtiminen ole unohtunut. Verkoston jäsenten ideoimana rakennettiin maakuntaan naisten oma koneteknologian koulutus: Nicekone.

Nicekoneen hurahtaessa lokakuussa käyntiin tarjoutuu alueen emännille erinomainen mahdollisuus opiskella maatalouden koneteknologiaa pienryhmissä ja käytännön tilanteissa.

Kiinnostaako traktorin käsittely tai huoltaminen… entäpä maanmuokkaus, kylvökoneen säätäminen, kasvinsuojelun menetelmät tai tuorerehun valmistaminen? Vai löytyisivätkö kiinnostuksesi kohteet eläinruokinnan automatisoinnista tai maatilatalouden ja -verotuksen suunnittelusta?

Näiden ja monien muiden koulutusaiheiden lisäksi luvassa on myös opintomatkoja kotimaisiin maatalouskoneita valmistaviin yrityksiin ja ulkomaillekin.

Tervetuloa osallistumaan ja verkostoitumaan!

P.S. Jo etukäteen korjattakoon mahdolliset väärinkäsitykset: Varsin ahkerasti iltapäivälehtien ja Seiskan otsikoissa esiintyvä NiceKone-tanssiryhmä ei edusta koulutusohjelman virallista toimintaa!

Suomalaisesta ruokakulttuurista

Onko Suomessa ruokakulttuuria? Tämän kysymyksen kuulee aika ajoin, kun keskustelee ihmisten kanssa ruoasta ja ruoka-alan kehittämisestä. Wikipedian mukaan ”Ruokakulttuurilla tarkoitetaan ruoanlaittoon liittyviä tapoja ja perinteitä, jotka usein yhdistyvät kansalliseen tai alueelliseen kulttuuriin. Ruokakulttuuria voidaan pitää osana kansallista identiteettiä. Ruokakulttuuri vaihtelee maittain ja alueittain. Esimerkiksi italialaiseen ruokakulttuuriin kuuluu pizza, Ranskassa taas patonki ”.

Liuta perisuomalaisia ruokalajeja ja -tapoja
 
Jos italialaiseen ruokakulttuuriin kuuluu pizza ja ranskalaiseen patonki, kuuluuko suomalaiseen kulttuuriin sitten makkara vai jokin muu? Kyllähän meillä noita omia perinteisiä kansallisruokia on kotoisan lenkkimakkaran (ja lauantaimakkaran, jee) lisäksi muitakin; mämmiä, kalakukkoa, karjalanpiirakkaa ja nimisuojattua Lapin puikulaa unohtamatta. Näistä yksittäisistä ruoka-artikkeleistako sitten koostuu kokonainen kulttuuri?
 
Ruokakulttuuri sisältää myös paljon muuta. Yhteenkuuluvuutta ja yhdessä ruoasta nauttimista, tapoja valmistaa ja nauttia ruokaa. Näitäkin meillä on, erityisesti erilaisiin juhlatilanteisiin kuuluu monia erilaisia ja usein jo kotoa opittuja tapoja ja perinteitä. Kukapa ei olisi kotona jotenkin osallistunut syntymäpäiväkakun tekoon, jouluruokien tai vaikkapa grilliherkkujen valmisteluun. Väittäisin, että kaikilla suomalaisilla on joitakin kokemuksia edellä mainitun kaltaisista tilanteista. Ja ihan varmasti ainakin noiden tuotosten nauttimisesta kaikilla on kokemusta.

Yhdessä puuhailua ja ajankäyttöä

Mietittäessä italialaista ruokakulttuuria monen mieleen piirtyy varmasti kuva pimenevästä kesäillasta ja koko suvun yhdistävästä illallisesta. Ja mielikuvaan liittynee usein myös se ajatus, että ruokailuun käytetään aikaa kauan, tunteja.

No, onhan meilläkin totuttu syömään yhdessä. Jo muinoin agraariyhteiskunnassa koko talon väki kokoontui yhdessä syömään päivän peltotöiden jälkeen. Nykypäivään asiaa siirrettäessä esimerkiksi voisi ottaa työpaikan yhteiset lounashetket. Aikaa meillä ei kyllä ruoasta nauttimiseen liiemmälti käytetä, ei ainakaan arkisin. Jonkin keskustelun mukaan jossakin Etelä-Suomen peruskoulussa ruokailuun on varattu aikaa vain kymmenisen minuuttia. Tuossa ajassa ruoan nauttimisesta tai ruokakulttuurista ei kyllä kannata mainita mitään.

Ruokakulttuuri vaihtelee alueittain ja maittain

Näin on ainakin ennen ollut. Ruoan antropologiaa joskus opiskelleet tietävät erot mm. itä- ja länsi-Suomen laatikko- ja keittoruokien välillä. Mutta onko nykyään enää hahmotettavissa alueellisia eroavaisuuksia? Joka kaupungissa ja kylässä kun tuntuu kuitenkin olevan samat ketjuravintolat ja niissä samat ruokalistat.

Tulevatko nykypäivän erot alueellisuudessa siitä, että varmimmin kalakukkoa saa Kuopion seudulta ja lörtsyjä Savonlinnasta? Taitaa kuitenkin olla niin, että näitäkin herkkuja saa erilaisista toritapahtumista ympäri Suomen. Jos Suomea kiertää turistina, niin hakemalla saa hakea sitä kunkin alueen omaa paikallista ruokatarjontaa. ABC:itä ja Rossoja on maa täynnä.

Ruokakulttuurin kehittämistä

Ruokakulttuurin kehittämisessä on varmasti paljon mahdollisuuksia. Tähän saumaan voi huoletta tarttua vaikka useampikin maakunta Suomessa. Omalaatuisen ruokakulttuurin kehittäminen on valttikortti monessakin mielessä, ehkä näin Suomeen saataisiin enemmän turisteja ja liiketoimintaa ja ainakin omalle porukalle vaihtelua ruokailuhetkiin.

Ruokakulttuurin tutkiminen ja kehittäminen on nähty niin tärkeäksi, että Helsingin yliopistoon on nimitetty kautta aikojen ensimmäinen Ruokakulttuurin professori. Tästä on hyvä jatkaa.


Päivi Mäntymäki

Luova sattuma sijansa saakoon

”Suomi on yhden liikkeen maa”, tapasi entinen esimieheni sanoa. Kylpylöiden ja kesäteattereiden jälkeen vuoro taitaa olla kulttuurikeskusten. Julkisrahoitteisista pömpöösiratkaisuista ollaan päädytty vanhojen tehdashallien uusiokäyttöön luovien alojen yritysten käyttöön.

Itselläni on ollut ilo tutustua työni kautta näiden uusien kulttuurikeskusten tai luovien tilojen rakentumiseen ja organisoitumiseen Rytmikorjaamon kehittämishankkeessa. Viime viikolla olimme perustamassa Porvoon Taidetehtaalla kansallista verkostoa näiden luovien tilojen ja talojen ympärille. Meitä onkin listattuna jo mukava joukko Luova Suomi –sivustolle. Muutamaa pioneeria ja jättiläistä - Kaapelitehdas  ja Kulttuuritehdas Korjaamo - lukuun ottamatta me edustamme Rytmiksen uusien tilojen 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä talojoukon vanhimpia. 

Oli talon organisaatiomalli tai omistuspohja mikä tahansa, kipupisteet tuntuvat silti löytyvän samoista kohdista. Taloudelliseen menestykseen ei liene mikään talo päässyt, liekö pyrkinytkään. Taiteen ja talouden, bisneksen ja harrastustoiminnan yhdistäminen asettaa haasteita, mutta samaan aikaan tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden uuden luomiseen.

Kyse on usein sisäisen viestinnän tai markkinoinnin onnistumisesta. Miten myydä ideat uskottavalla kielellä samaan aikaan pukumiehelle ja rokkikukolle? Joku viisas (googlen mukaan emeritusprofessori Osmo A. Wiio) onkin sanonut, että ”viestintä epäonnistuu lähes aina, paitsi sattumalta”.

Sattumille pitää vain antaa sijaa.

Kulttuurikentällä pelattaessa tuntuu, että ilman sattumia ei tule menestyksiä. Taidetta ei (useimmiten) synny virka-aikana ankeassa toimistokopissa. Luovien keskusten tarkoitus on edesauttaa näiden sattumien tapahtumista – tilasuunnittelulla, väljillä organisaatiomalleilla ja usein tuntuu, että myös sillä rahan niukkuudella. Rytmikorjaamolla esimerkiksi kenelläkään ei ole omaa keittiötä, jolloin kahvia nautiskellessa on suuri vaara liikeidean veroiselle sattumalle toisen yrittäjän kanssa.

Luovat tilat haastavat siis myös uudenlaiseen työn tekemiseen.

Työ ja vapaa-aika ovat sekoittuneet jo ajat sitten ja luovien tilojen erilaiset konseptit tukevat tätä kehitystä. Kulttuuritehdas Korjaamo lanseerasi juuri ”kolmannen tilan”, jota sisältöjohtaja Raoul Grünstein määrittelee ”ei ihan työpaikaksi eikä ihan kodiksi” (HS 16.8.2012). Kyläyhteisömäisestä tilasta löytyy niin hiljentymiseen tarkoitettu kasvihuone, kokoustekniikalla varustettu mediahuone kuin olohuone-keittiö –yhdistelmäkin.

Luovat tilat taitavatkin olla tämän ajan kyläyhteisöjä. Tule kylään Seinäjoen luovaan keskukseen Rytmikorjaamolle!

Johanna Hietanen

Brändittömyydestä, kahvittelusta, kuolemasta ja kavereiden FB-kommentit

Olympialaiset imaisivat hapen liikuntakeskustelun ympäriltä. Liikunnasta ei ole tainnut juuri kukaan tavallinen tallaaja puhua sitten Olympiatulen sammumisen. Muutama kovan luokan penkkiurheilija on saattanut pari sanaa mainita pesä- tai jalkapallosta, mutta intohimoista keskustelua se ei ole enää herättänyt.  

Nytkin taustalla tv:stä tulee Mestareiden liigaa, mutta eivätpä sen ennakkotunnelmat tai avauskokoonpanot puhuttaneet työpaikan kahvipöydässä. Tuskin puhuttavat huomennakaan. Suurimmat kahvin läikähdykset ja tunteiden kuohunnat tiistaina herätti Seinäjoen uusi kirjasto. Rakennus onkin upea luomus ja kaikki kiitokset ja kunnia rahoittajalle (siis veronmaksajille), rakennuttajalle, arkkitehdille ja rakentajille.  

Kansakunta arvosteli liikuntakulttuurin puhki olympialaisten aikana, yhden näkökulman perusteella. Huippu-urheilua oli, jälleen kerran, helppo arvostella, kun mitalisade ei ollut riittävää.  

Todellisuudessa valtaosa arvostelijoista, niin aikuisista kuin lapsista, on fyysisesti niin huonossa kunnossa, että ei ole pelkoa kasvavista eläkekustannuksista. Kuolema tulee parantamaan kansataloutta nopeammin, kuin moni luulee. Sohvalta huutelu on helppoa, kun itse ei jaksa kävellä edes lähikauppaan. Kannattaisi edes miettiä sitä omaa liikuntaa, sekin parantaisi monessa tapauksessa omaa fyysistä kuntoa.  

Suomi-liikunta bränditöntä  

Suomalaista liikunta-alaa vaivaa brändittömyys. Moni mieltää liikunnan huippu-urheilun kautta. Olympialiike, ja huippu-urheilu sitä kautta, onkin kieltämättä yksi arvostetuimmista liikunta-alan brändeistä, mutta en huuda nyt huippu-urheilun perään. Huippu-urheilu on taloudellisesti vain murto-osa koko toimialan liikevaihdosta ja isosta busineksestä.

Eurooppalaisten tilastojen mukaan mm. fitnessteollisuus on liikevaihdoltaan moninkertainen esimerkiksi ammattilaisjalkapalloon verrattuna. Moni meistä tietää, että jalkapallossa pyörii aivan valtavat rahat, jo pelkästään pelaajapalkoissa. Aika harva tulee ajatelleeksi, että kuntokeskusalalla virtaavat isommat rahat. Miksi? Kuntokeskuksia on Euroopassa enemmän kuin ammattilaisjalkapallojoukkueita. ”Pienistä” puroista kasvaa iso virta.

Myönnettäköön, että Suomessa on muutamia liikunta-alan kovia brändejä, mutta ei niitä liikaa ole. Meillä on hienoja alan markkinajohtajia, isoja osaajia ja upeita uusia innovaatioita, joista voi kasvaa isoja tulevaisuuden nokioita ja paperitehtaita.

Liikunta-ala on yhteiskunnallisesti kiinnostava, mutta monissa virallisissa puheissa liikunta on yhteiskunnallista helposti puhuttavaa hyminää, mikä antaa alalle hyväksyntää, mutta monesti ei juuri muuta. Liikunta-ala on melko nuori ja kehittyvä toimiala, mikä on voimakkaalla kasvu-uralla.

Liikuntaa vaivaa kehittyvän toimialan keskeneräisyys, ja ison yleisön mielestä liikunta-ala on edelleen verkkarikavereiden puuhastelua.

Kuortaneella uusia avauksia

Liikunta-alan brändittömyyden kimppuun isketään 19.-20.9. tämän vuoden Liikuntayrittäjäpäivillä. Tilaisuus kokoaa liikunta-alan toimijoita Kuortaneelle jakamaan ideoita, oppimaan yrittäjiltä ja heräämään alan ulkopuolisten osaajien sanomaan - Miltä liikunta-ala näyttää?

Seminaariosuudessa ovat puhujina mm. yrittäjä ja brändääjä Lisa Sounio, fitness-valmentaja ja yrittäjä Jutta Gustafsberg, tutkija Jarmo Nieminen, kauppatieteiden lisensiaatti Panu Moilanen, kehitysjohtaja Riku Aalto, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo sekä europarlamentaarikko Hannu Takkula. Jos kiinnostuit, tule herättelemään ajatuksia http://www.testinglab.fi/liikuntayrittajapaiva2012/

Sitten vielä ne kavereiden FB-kommentit, kun kysyin vinkkiä ajankohtaiseen blogiaiheeseen. Lieneekö myöhäinen ajankohta tai kaverittomuus, mutta kommentteja ehti tulla viisi. Yksi kommentoija veti tekstin pois kesken kaiken tai sitten meikä sössi jotain. Tässä kommentit ja vastaukseni kommentteihin:


Pingispallo! XD
Aihe tuli melkein käsiteltyä olympia-teeman alla. Moniko muuten seurasi lajia? Jäi väliin minullakin. Itse olen joskus 90-luvun alussa seurannut Göteborgissa MM-loppuottelun jännittävän loppuratkaisun. Älkää edes kysykö miksi. XD:tä en käytä, olen kuivilla LOL

Kirjoita mustikoista ja kännyköistä :-)
Meinasinkin kirjoittaa. Se oli aika lähellä. Epätietoisille lukijoille kerrottakoon, että perhepiirissä oli omaehtoinen yrittäjäkasvatusprojekti, minkä tulonlähteenä olivat mustikat ja lopputuloksena uusi kännykkä. Asiaan saatetaan palata vielä joskus tulevaisuudessa otsikoihin. Projekti on sen verran vielä kesken, että yrittäjän alku lähestyy asiakkaitaan vielä joulun alla joulukortilla. Nyt pitäisi vielä itselle saada mustikkaa.

Kirjoita naistenlehtien huhtikuun numeroista ”Bikinikuntoon kesäksi!”
Vinkki tuli harmittavan myöhään. Otsikon olisi voinut vaihtaa ”Syyskauden värikäs startti ja kesäkiloista eroon”. Sisällön olisi voinut kopioida suoraan huhtikuun numerosta.

Kirjoita urheilusta, kuinka siitä on vaikea saada bisness, joka palvelisi urheilua ja tekijöitä.
Veti hetkeksi hiljaiseksi. Tässä olisi aihetta seuraavan blogivuoron koko sisällöksi. Toimiikohan malli Suomessa missään täydellisesti, että se oikeasti palvelisi kaikkia osapuolia? Jos löytyy, se pääsee Liikuntayrittäjäpäivä 2013 case-osioon.


Ari Puro-Aho

Rohkeutta, rakkautta ja ryhdikkyyttä

Pohjalainen toimitusjohtaja kertoi mielissään ulkomaisista asiakkaistaan, jotka antavat palautetta herkästi, mikäli tuotteet eivät vastaa odotuksia. Yrityksen liikevaihdosta 40 % tulee ulkomailta, mutta palautteesta 95 % on ulkomaisilta asiakkailta.

Ulkomainen asiakas on rohkeampi. Suomalainen asiakas arkailee antaa palautetta. Ei oikein osata ottaa laatupuutteita kohteliaasti esille. Pelätään valittajan maineen saamista tai pelätään, että saadaan jatkossa vielä huonompaa kohtelua.

Räyhäten tai tyylikkäästi

Palautettahan voi antaa tietenkin monella tavalla. Räyhäten tai tyylikkäästi. Isosta tai pienestä asiasta. Palvelusta tai tavarasta. Yhteistä on se, että nämä palautteet ovat yrittäjälle tuotekehityksen arvokasta materiaalia, jotka huomioon ottamalla saadaan tuotteesta yhä parempi. Periaatteessa yrittäjä on siis kiitollinen jokaisesta saamastaan reklamaatiosta.

Monesti tuotteet ovat ikään kuin yrittäjän lapsia. Palautteen antamalla asiakaskin osoittaa välittävänsä tuotteesta/palvelusta niin paljon, että näkee vaivaa raportoidakseen, jotta tuote olisi jatkossa laadukkaampi. Toki ajatus rahallisesta tai muusta korvauksesta voi myös toimia kannustimena antamaan kriittistä palautetta. Väliäkö tuolla, sillä nyt yrittäjä pystyy siirtämään aidon käyttökokemuksen kautta saatua tietoa suoraan laadunparantamiseen. Eräänlaisia tuotekehityskustannuksia siis. Ja yrittäjä rakastaa asiakastaan, joka haluaa, että myös yrittäjän lapsukaiset voisivat entistä paremmin!

Täysin oma heimonsa ovat ikuisesti väärinymmärretyt ja muut mielensäpahoittajat, joita ei koskaan voida tyydyttää 100 %:sti. Mielensäpahoittajienkaan reklamaatiot eivät ole yrittäjälle turhia. Ne antavat perspektiiviä asiakkaiden maailmaan, vaikkakin hieman vääristyneenä ja korostuneena. Mielensäpahoittajien ongelmat on usein helpoiten korjattu. He tarvitsevat empatiaa, ymmärrystä ja hyvittelyä. Läheskään aina ei hyvityksiä.

Myyjän opeteltava läksynsä

Tangoon tarvitaan kaksi. Alkeellinen palautekulttuuri ei ole ainoastaan asiakkaiden syytä. Vaatimattomasti valmistautunut myyjä alkaa helposti selitellä ja suunnata huomion kärkeä jonnekin ihan muualle sen sijaan, että toteaisi suoraan virheen tapahtuneen ja miettisi, mitä pelastustoimia vielä on mahdollista tehdä.

Ja varsinkin, kun palautteen vastaanottaja ei ole yrittäjä, vaan palkkatyössä, voi hänen mielestään valitusten kuunteleminen olla ärsyttävää. Mutta eihän myyjän tarvitsisi suotta itseensä ottaa kaikkia moitteita. Toisin kuitenkin käy. Joskus tuntuu, että myyjän päivä on pilalla, jos hän ei saa ladeltua kaikkia perusteluita, mieluiten ryyditettynä sopivilla sisäpiiritermeillä ja osoitettua valittajalle, että tämä on varsinainen noviisi näissä asioissa, ja että paremmin tunteva olisi ymmärtänyt olla hiljaa.

Kaupan käynti on yhteispeliä. Pallottelu alkaa kontaktin ensimetreillä tuotteen ominaisuuksien ja saatavuuden läpikäynnillä, jatkuu rahan ja tuotteen vaihtamisella. Mutta peli ei aina pääty siihen. Kaupan jälkeen tapahtuva pallottelu pitää jaksaa handlata samalla draivilla kuin kaupan tekeminen. Ja siihenkin oppii vain treenaamalla.

Yrittäjät tarvitsevat myös kaupan jälkeistä dialogia, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Ryhdikkäällä palautteella tehdään palvelus koko suomalaiselle yrityskentälle. Sparrataan liike-elämä käsittelemään myös ikävää palautetta ja palkintona saamme yleisen laatutason nousun ja enemmän vastinetta rahoillemme.

Ryhdikästä reklamointia!

Tapio Seppä-Lassila

”Töihin paluu koitti – eniten ahdistaa kaikki”?

Juuri nyt lehdet otsikoivat isoin kirjaimin työhönpaluun tuskasta ja ahdistuksesta. (mm. Taloussanomat 6.8) Työterveysasiantuntijat antavat neuvoja, miten selviytyä paluusta arjen ankariin haasteisiin. Keskusteluissa töihin paluu näyttäytyy kovana kohtalona ja lähinnä rangaistuksena.

Siirtyminen työvelvoitteiden pariin loman jälkeen vie aikansa, mutta onko se sittenkään niin kamalaa?   Voisiko töihin paluun nähdä etuoikeutena ja työn antoisana osana elämäämme? Hyvään elämään kuuluu työtä ja vapaa-aikaa, työelämää ja muuta elämää sopivana sekoituksena.

Vietämme työn parissa suuren osan valveillaoloajastamme. Eikö senkin ajan pitäisi olla elämisen arvoista?  Vaikka työ on välillä puurtamista ja joskus ahdistaakin, voisiko nostaa esille myös sen, että työ voi oikeasti olla myös innostavaa ja töissä voi viihtyä. Lomalle on mukava jäädä, mutta töihin paluussa on puolensa.

Töihin paluun tuska on vain osa negatiivissävytteistä työelämäkeskustelua. Julkisuudessa huomio kiinnittyy usein työstressiin, sairauspoissaoloihin, työssä jaksamiseen tai jaksamattomuuteen. Ongelmia on, eikä niitä pidä vähätellä. Silti toivoisi, ettei työhyvinvointi olisi esillä vain pahoinvoinnin näkökulmasta.

Työssä viihtyminen syntyy useimmiten itse tekemisestä ja siinä onnistumisesta. Siksi työhyvinvointiin liittyvät asiat tulisi nähdä osana yrityksen liiketoiminnan kokonaisuutta. Niitä ei ratkaista ulkoistamalla ne perinteiseksi tyky-toiminnaksi. Kuntokartoitukset, kulttuurisetelit ja tykypäivät ovat tärkeitä, mutta todellisen työssä viihtymisen kanssa niillä on lopulta vain vähän tekemistä.

Jokaisessa työssä on pieniä ja suuria onnistumisia. Onnistuminen tuottaa iloa. Kun joutuu ponnistelemaan ja tekee parhaansa, saa yleensä myös parhaat onnistumisen elämykset.   Yrityksen menestys taas on suora seuraus siellä työskentelevien ihmisten ja tiimien onnistumisesta työssään.

Uuden ajan yrityskulttuuri ponnistaa tekemisen ja onnistumisen ilosta.  Töihin paluu tuo siihen mahdollisuuden. Mikähän tuottaisi iloa tänään?

Leena Perämäki

Just crowdfund it!

Liikeidean kaupallistaminen on harvoin ilmaista. Melko aikaisessa vaiheessa yrittäjä joutuu hankkimaan rahoitusta tuotekehitykseen tai tuotteen markkinoille saamiseen, eikä tämä ole aina helppoa. 

Pankkirahoituksen tai julkisten tukien saaminen voi osoittautua hyvinkin hankalaksi, jos idea uudesta tuotteesta on vasta yrittäjän korvien välissä. Omien taskujen lisäksi rahaa on perinteisesti haalittu kasaan ystäviltä ja sukulaisilta, mutta tämäkään ei aina riitä.

Crowdfunding, eli rahoituksen joukkoistaminen pyrkii tarjoamaan ratkaisun juuri tähän ongelmaan. 

iPhonen kuorista ateistin kenkiin

Yhdysvalloissa crowdfunding on muodostunut todelliseksi vaihtoehdoksi erityisesti Kickstarter-sivuston ansiosta (www.kickstarter.com). Sivustolla on jatkuvasti esillä valtava määrä rahoitusta hakevia ideoita. 

Skaala on laaja, ja rahoittajaksi voi ryhtyä esimerkiksi iPhonen kuorille, ateisteille suunnitelluille kengille tai uudelle dokumenttielokuvalle. Palkkioksi rahoittaja saa usein hyvän mielen lisäksi ideaan liittyviä oheistuotteita, tai ennakkotilauksen uudesta tuotteesta.

Tyypillisesti rahoitusta haetaan joitakin tuhansia dollareita, ja rahoitus toteutuu vasta tavoitteeksi asetetun summan ylittyessä. Mukaan pääsee halvimmillaan dollarin sijoituksella. Parhaimmillaan Kickstarterin projektit ovat ylittäneet rahoitustavoitteensa moninkertaisesti ja keränneet yli 10 miljoonaa dollaria silkkaa käteistä. Melko hyvä starttiraha siis. 

Bisnesenkeliksi kaksikymppisellä 

Ammattimaisemman crowdfundingin ensiaskelia ottaa suomalainen Invesdor (www.invesdor.com).

Invesdorissa sijoittaja saa vastineeksi ihan oikeita yrityksen osakkeita ja pääsee mukaan yrityksen kehittämiseen. Bisnesenkeliksi pääsee tässä palvelussa alimmillaan 20 eurolla. 

Rikastumaan kymppisijoittamisella ei välttämättä vielä pääse, mutta kyllä tämän pitäisi sijoittamisen mielenkiintoisuudessa ohittaa ainakin Nokian kurssilaskun seuraamisen.

Joukkorahoittamisen parhaana puolena on myös idean testaaminen jo alkuvaiheessa oikeilla asiakkailla. Tylsät ideat eivät kiinnosta sijoittajia, ja näin ollen rahaakaan ei kerry. Jos ideassa kuitenkin on potkua, saatat yllättyä iloisesti.

Crowdfunding ei tule ratkaisemaan kaikkien yritysten kaikkia rahoitusongelmia, mutta sopivassa tapauksessa kokeilemalla voi päästä jo pitkälle. Jos tuotteesi on helposti ymmärrettävä, siihen on helppo ihastua, sille on todellista tarvetta ja osaat vielä esitellä sen, niin crowdfunding on kokeilemisen arvoinen rahoituskanava.

Ville Orrenmaa
projektipäällikkö