"Pieniki valonhämärä on parempi synkkää yöpimiätä. Synkkä pimiä yö peittää Suomen muinasajan tiedot. Vasta myöhemmin ja vähitellen alkaa päivä koittaa siitä ajasta ruveten, jona Suomen maa vallattiin Ruotsalaisilta, ei täyttä seitsemän sataa vuotta sitte. Se paras, mitä sitä ennemmäisestä ajasta tietään, on se, että Permiän maassa asuvat Suomalaiset olivat rikkaita, kaupankäynnistään kuuluja ja että Jumalan palvelu heidän seassansa oli täydessä voimassaan.”
Elias Lönnrot
Kielten puhumisen pakko!
Vietämme ensi viikolla Kalevalan päivää eli suomalaisen kulttuurin päivää suomalaisen kansalliseepoksen Kalevalan kunniaksi. Yksi kulttuurin oleellisia osia on tietysti oma kieli. Me suomalaiset edustamme vähän kummallista suomalais-ugrilaista kielialuetta tässä venäjän ja skandinaavisten kielten puristuksessa.
Koska meitä suomenkielen puhujia on tässä maailmassa vain 5 miljoonaa, meitä ei oikein virolaisia lukuun ottamatta ymmärrä kukaan. Meille onkin aina ollut tärkeää ja melkeinpä pakko puhua ja opiskella vieraita kieliä, jos aiomme täältä rajojen ulos kurkistella!
Tankerous tankerous laav
Maailman bisneskieleksi valikoitunut englanti on varmasti meilläkin se yleisimmin puhuttu ja opiskeltu. Harva sitä puhuu erityisen hyvin, mutta mielestäni suomalaisten tankero- ja Kimi Räikkös -englantia on parjattu ihan turhaan!
Suurin osa maailman englantia puhuvista puhuu sitä jollakin erilaisella aksentilla mukaan lukien natiivienglantia puhuvat britit, jenkit ja aussit, joilla kaikilla on siis oma aksenttinsa. Puhumattakaan sitten meistä kaikista muista englantia ihan omalla tavallamme vääntävistä. Esim. taksikuskin kanssa Kiinassa olin todella isoissa vaikeuksissa, kun ainoa yhteinen kielemme englanti ei ollutkaan ymmärrettävää. Hotel Hilton kuulosti nimittäin kiinanenglanniksi suurin piirtein Otel ZZZillllllltonilta. Kumpi siinä nyt sitten oli enemmän oikeassa tai väärässä, minä vai taksikuski? Parhaamme kun yritimme molemmat!
Omat pikku omituisuutena ja painotuksensa ovat tulleet vastaan myös tuttujen saksalaisten ja ruotsalaisten projektikumppaneiden kanssa puhuessa. Yhdeltä on turha odottaa j-kirjaimen lausumista, toinen taas iskee verbit ihan mihin sattuu ja kolmas nielee vokaalit kurkkuunsa. Samassa tankeroveneessä siis ollaan enemmän tai vähemmän.
Pääasiahan kommunikoinnissa kuitenkin on se, että asia tulee tavalla tai toisella ymmärrettyä.
Mitä Lönnrotilla tämän kanssa oli tekemistä?
Veikkaisin, että suurin osa lukijakunnasta ymmärsi alussa olleen Lönnrotin lainauksen ihan hyvin, eikö vain? Teksti varmasti kuulosti vanhahtavalta ja sitä se olikin: suomea vuodelta 1839!
Jos siis ymmärrämme parinsadan vuoden takaista omaa rakasta suomeamme näinkin hyvin, eikö luulisi, että tulemme ymmärretyksi ulkomailla vähän huonommallakin kielitaidolla? Meidän suomalaisten on siis ihan turha hävetä puhumistamme: lets spiik tankero and pii praud of if!
Satu Alapiha
