Maanviljelijä on mies, joka ajelee pelloilla traktorillaan
erilaisia vempeleitä perässään vetäen. Eipä siinä paljoa muuta tarvitse kuin kylvää,
korjata sato, myydä se kauppaan ja rahat napsahtavat tilille. Mitä siinä
muutamat paperityöt enää painaa, kun emäntä ne kuitenkin tekee. On se vaan niin
helppoa!
”Helpon työn” arkirealismi on kuitenkin tätä: kylvinkoneen
kanssa ei peruuteta vantaat maassa. Hydrauliikkaliittimet pitää putsata aina
ennen liittämistä. Kun mäntäkalvopumppu on rikki, ruiskutus ei onnistu. Ruiskun
puomin pää peruuttaa sisäkurvissa, jos traktori kääntyy jyrkästi.
Ja monta sataa muuta muistettavaa asiaa siinä sivussa. Eikä
se emäntäkään välttämättä niitä paperitöitä tee.
Vaikka viisi vuotta olen maatilan arkea elänyt päivittäin,
on pakko tunnustaa, että sivusta seuraamalla saa liian ruusuisen käsityksen
asioiden kulusta. On ollut helppo vain katsoa ikkunasta traktorien vilinää,
mutta koska ei ole ollut pakko osallistua
itse, mielikuvat ovat jääneet kauaksi todellisuudesta.
Onneksi on Nicekone.
Vuoden aikana reipas naisporukka on ottanut viljelyn
konekannasta mittaa tositarkoituksella. Valmiuksia konetyön tekemiseen on saatu
käytännönläheisten lähiopetuksien kautta. Traktorin kopissa on huudettu,
naurettu ja kikatettu, mutta samalla myös opittu. On ruuvattu ruiskun suuttimia
ja öljynsuodattimia, tutkittu kiertokoetaulukoita ja puitu ruista.
On onnistuttu. On ymmärretty. On opittu arvostamaan.
Täysinoppineeksi ei Nicekoneessa tule kukaan, mutta
opiskelun myötä on monelle syntynyt halu tietää aiheesta lisää. Monella tilalla
onkin kasvukauden aikana tapahtunut jotain siellä ennennäkemätöntä: Emännät
ajavat traktoreilla, äestävät, kylvävät ja jopa puivatkin! Muutamat ovat
hankkineet itselleen virallisen ruiskutuspätevyydenkin. Ja mikä parasta, olenpa
kuullut huhuja, jossa isäntäkin on saanut jotain uutta tietoa emännän
koulutuksista.
Miltä siis maanviljelijä nyt näyttää? Kun sato on korjattu
ja jyvät on kärryillä, hän istuu puimurin kopissa lippis ja Peltorit päässä ja
hymyilee tyytyväisenä. Nyt minäkin ymmärrän edes vähän paremmin, miksi.
Jenni Koski
Projektipäällikkö, Nicekone–hanke
Frami Oy
