Luova sattuma sijansa saakoon

”Suomi on yhden liikkeen maa”, tapasi entinen esimieheni sanoa. Kylpylöiden ja kesäteattereiden jälkeen vuoro taitaa olla kulttuurikeskusten. Julkisrahoitteisista pömpöösiratkaisuista ollaan päädytty vanhojen tehdashallien uusiokäyttöön luovien alojen yritysten käyttöön.

Itselläni on ollut ilo tutustua työni kautta näiden uusien kulttuurikeskusten tai luovien tilojen rakentumiseen ja organisoitumiseen Rytmikorjaamon kehittämishankkeessa. Viime viikolla olimme perustamassa Porvoon Taidetehtaalla kansallista verkostoa näiden luovien tilojen ja talojen ympärille. Meitä onkin listattuna jo mukava joukko Luova Suomi –sivustolle. Muutamaa pioneeria ja jättiläistä - Kaapelitehdas  ja Kulttuuritehdas Korjaamo - lukuun ottamatta me edustamme Rytmiksen uusien tilojen 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä talojoukon vanhimpia. 

Oli talon organisaatiomalli tai omistuspohja mikä tahansa, kipupisteet tuntuvat silti löytyvän samoista kohdista. Taloudelliseen menestykseen ei liene mikään talo päässyt, liekö pyrkinytkään. Taiteen ja talouden, bisneksen ja harrastustoiminnan yhdistäminen asettaa haasteita, mutta samaan aikaan tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden uuden luomiseen.

Kyse on usein sisäisen viestinnän tai markkinoinnin onnistumisesta. Miten myydä ideat uskottavalla kielellä samaan aikaan pukumiehelle ja rokkikukolle? Joku viisas (googlen mukaan emeritusprofessori Osmo A. Wiio) onkin sanonut, että ”viestintä epäonnistuu lähes aina, paitsi sattumalta”.

Sattumille pitää vain antaa sijaa.

Kulttuurikentällä pelattaessa tuntuu, että ilman sattumia ei tule menestyksiä. Taidetta ei (useimmiten) synny virka-aikana ankeassa toimistokopissa. Luovien keskusten tarkoitus on edesauttaa näiden sattumien tapahtumista – tilasuunnittelulla, väljillä organisaatiomalleilla ja usein tuntuu, että myös sillä rahan niukkuudella. Rytmikorjaamolla esimerkiksi kenelläkään ei ole omaa keittiötä, jolloin kahvia nautiskellessa on suuri vaara liikeidean veroiselle sattumalle toisen yrittäjän kanssa.

Luovat tilat haastavat siis myös uudenlaiseen työn tekemiseen.

Työ ja vapaa-aika ovat sekoittuneet jo ajat sitten ja luovien tilojen erilaiset konseptit tukevat tätä kehitystä. Kulttuuritehdas Korjaamo lanseerasi juuri ”kolmannen tilan”, jota sisältöjohtaja Raoul Grünstein määrittelee ”ei ihan työpaikaksi eikä ihan kodiksi” (HS 16.8.2012). Kyläyhteisömäisestä tilasta löytyy niin hiljentymiseen tarkoitettu kasvihuone, kokoustekniikalla varustettu mediahuone kuin olohuone-keittiö –yhdistelmäkin.

Luovat tilat taitavatkin olla tämän ajan kyläyhteisöjä. Tule kylään Seinäjoen luovaan keskukseen Rytmikorjaamolle!

Johanna Hietanen

Brändittömyydestä, kahvittelusta, kuolemasta ja kavereiden FB-kommentit

Olympialaiset imaisivat hapen liikuntakeskustelun ympäriltä. Liikunnasta ei ole tainnut juuri kukaan tavallinen tallaaja puhua sitten Olympiatulen sammumisen. Muutama kovan luokan penkkiurheilija on saattanut pari sanaa mainita pesä- tai jalkapallosta, mutta intohimoista keskustelua se ei ole enää herättänyt.  

Nytkin taustalla tv:stä tulee Mestareiden liigaa, mutta eivätpä sen ennakkotunnelmat tai avauskokoonpanot puhuttaneet työpaikan kahvipöydässä. Tuskin puhuttavat huomennakaan. Suurimmat kahvin läikähdykset ja tunteiden kuohunnat tiistaina herätti Seinäjoen uusi kirjasto. Rakennus onkin upea luomus ja kaikki kiitokset ja kunnia rahoittajalle (siis veronmaksajille), rakennuttajalle, arkkitehdille ja rakentajille.  

Kansakunta arvosteli liikuntakulttuurin puhki olympialaisten aikana, yhden näkökulman perusteella. Huippu-urheilua oli, jälleen kerran, helppo arvostella, kun mitalisade ei ollut riittävää.  

Todellisuudessa valtaosa arvostelijoista, niin aikuisista kuin lapsista, on fyysisesti niin huonossa kunnossa, että ei ole pelkoa kasvavista eläkekustannuksista. Kuolema tulee parantamaan kansataloutta nopeammin, kuin moni luulee. Sohvalta huutelu on helppoa, kun itse ei jaksa kävellä edes lähikauppaan. Kannattaisi edes miettiä sitä omaa liikuntaa, sekin parantaisi monessa tapauksessa omaa fyysistä kuntoa.  

Suomi-liikunta bränditöntä  

Suomalaista liikunta-alaa vaivaa brändittömyys. Moni mieltää liikunnan huippu-urheilun kautta. Olympialiike, ja huippu-urheilu sitä kautta, onkin kieltämättä yksi arvostetuimmista liikunta-alan brändeistä, mutta en huuda nyt huippu-urheilun perään. Huippu-urheilu on taloudellisesti vain murto-osa koko toimialan liikevaihdosta ja isosta busineksestä.

Eurooppalaisten tilastojen mukaan mm. fitnessteollisuus on liikevaihdoltaan moninkertainen esimerkiksi ammattilaisjalkapalloon verrattuna. Moni meistä tietää, että jalkapallossa pyörii aivan valtavat rahat, jo pelkästään pelaajapalkoissa. Aika harva tulee ajatelleeksi, että kuntokeskusalalla virtaavat isommat rahat. Miksi? Kuntokeskuksia on Euroopassa enemmän kuin ammattilaisjalkapallojoukkueita. ”Pienistä” puroista kasvaa iso virta.

Myönnettäköön, että Suomessa on muutamia liikunta-alan kovia brändejä, mutta ei niitä liikaa ole. Meillä on hienoja alan markkinajohtajia, isoja osaajia ja upeita uusia innovaatioita, joista voi kasvaa isoja tulevaisuuden nokioita ja paperitehtaita.

Liikunta-ala on yhteiskunnallisesti kiinnostava, mutta monissa virallisissa puheissa liikunta on yhteiskunnallista helposti puhuttavaa hyminää, mikä antaa alalle hyväksyntää, mutta monesti ei juuri muuta. Liikunta-ala on melko nuori ja kehittyvä toimiala, mikä on voimakkaalla kasvu-uralla.

Liikuntaa vaivaa kehittyvän toimialan keskeneräisyys, ja ison yleisön mielestä liikunta-ala on edelleen verkkarikavereiden puuhastelua.

Kuortaneella uusia avauksia

Liikunta-alan brändittömyyden kimppuun isketään 19.-20.9. tämän vuoden Liikuntayrittäjäpäivillä. Tilaisuus kokoaa liikunta-alan toimijoita Kuortaneelle jakamaan ideoita, oppimaan yrittäjiltä ja heräämään alan ulkopuolisten osaajien sanomaan - Miltä liikunta-ala näyttää?

Seminaariosuudessa ovat puhujina mm. yrittäjä ja brändääjä Lisa Sounio, fitness-valmentaja ja yrittäjä Jutta Gustafsberg, tutkija Jarmo Nieminen, kauppatieteiden lisensiaatti Panu Moilanen, kehitysjohtaja Riku Aalto, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo sekä europarlamentaarikko Hannu Takkula. Jos kiinnostuit, tule herättelemään ajatuksia http://www.testinglab.fi/liikuntayrittajapaiva2012/

Sitten vielä ne kavereiden FB-kommentit, kun kysyin vinkkiä ajankohtaiseen blogiaiheeseen. Lieneekö myöhäinen ajankohta tai kaverittomuus, mutta kommentteja ehti tulla viisi. Yksi kommentoija veti tekstin pois kesken kaiken tai sitten meikä sössi jotain. Tässä kommentit ja vastaukseni kommentteihin:


Pingispallo! XD
Aihe tuli melkein käsiteltyä olympia-teeman alla. Moniko muuten seurasi lajia? Jäi väliin minullakin. Itse olen joskus 90-luvun alussa seurannut Göteborgissa MM-loppuottelun jännittävän loppuratkaisun. Älkää edes kysykö miksi. XD:tä en käytä, olen kuivilla LOL

Kirjoita mustikoista ja kännyköistä :-)
Meinasinkin kirjoittaa. Se oli aika lähellä. Epätietoisille lukijoille kerrottakoon, että perhepiirissä oli omaehtoinen yrittäjäkasvatusprojekti, minkä tulonlähteenä olivat mustikat ja lopputuloksena uusi kännykkä. Asiaan saatetaan palata vielä joskus tulevaisuudessa otsikoihin. Projekti on sen verran vielä kesken, että yrittäjän alku lähestyy asiakkaitaan vielä joulun alla joulukortilla. Nyt pitäisi vielä itselle saada mustikkaa.

Kirjoita naistenlehtien huhtikuun numeroista ”Bikinikuntoon kesäksi!”
Vinkki tuli harmittavan myöhään. Otsikon olisi voinut vaihtaa ”Syyskauden värikäs startti ja kesäkiloista eroon”. Sisällön olisi voinut kopioida suoraan huhtikuun numerosta.

Kirjoita urheilusta, kuinka siitä on vaikea saada bisness, joka palvelisi urheilua ja tekijöitä.
Veti hetkeksi hiljaiseksi. Tässä olisi aihetta seuraavan blogivuoron koko sisällöksi. Toimiikohan malli Suomessa missään täydellisesti, että se oikeasti palvelisi kaikkia osapuolia? Jos löytyy, se pääsee Liikuntayrittäjäpäivä 2013 case-osioon.


Ari Puro-Aho

Rohkeutta, rakkautta ja ryhdikkyyttä

Pohjalainen toimitusjohtaja kertoi mielissään ulkomaisista asiakkaistaan, jotka antavat palautetta herkästi, mikäli tuotteet eivät vastaa odotuksia. Yrityksen liikevaihdosta 40 % tulee ulkomailta, mutta palautteesta 95 % on ulkomaisilta asiakkailta.

Ulkomainen asiakas on rohkeampi. Suomalainen asiakas arkailee antaa palautetta. Ei oikein osata ottaa laatupuutteita kohteliaasti esille. Pelätään valittajan maineen saamista tai pelätään, että saadaan jatkossa vielä huonompaa kohtelua.

Räyhäten tai tyylikkäästi

Palautettahan voi antaa tietenkin monella tavalla. Räyhäten tai tyylikkäästi. Isosta tai pienestä asiasta. Palvelusta tai tavarasta. Yhteistä on se, että nämä palautteet ovat yrittäjälle tuotekehityksen arvokasta materiaalia, jotka huomioon ottamalla saadaan tuotteesta yhä parempi. Periaatteessa yrittäjä on siis kiitollinen jokaisesta saamastaan reklamaatiosta.

Monesti tuotteet ovat ikään kuin yrittäjän lapsia. Palautteen antamalla asiakaskin osoittaa välittävänsä tuotteesta/palvelusta niin paljon, että näkee vaivaa raportoidakseen, jotta tuote olisi jatkossa laadukkaampi. Toki ajatus rahallisesta tai muusta korvauksesta voi myös toimia kannustimena antamaan kriittistä palautetta. Väliäkö tuolla, sillä nyt yrittäjä pystyy siirtämään aidon käyttökokemuksen kautta saatua tietoa suoraan laadunparantamiseen. Eräänlaisia tuotekehityskustannuksia siis. Ja yrittäjä rakastaa asiakastaan, joka haluaa, että myös yrittäjän lapsukaiset voisivat entistä paremmin!

Täysin oma heimonsa ovat ikuisesti väärinymmärretyt ja muut mielensäpahoittajat, joita ei koskaan voida tyydyttää 100 %:sti. Mielensäpahoittajienkaan reklamaatiot eivät ole yrittäjälle turhia. Ne antavat perspektiiviä asiakkaiden maailmaan, vaikkakin hieman vääristyneenä ja korostuneena. Mielensäpahoittajien ongelmat on usein helpoiten korjattu. He tarvitsevat empatiaa, ymmärrystä ja hyvittelyä. Läheskään aina ei hyvityksiä.

Myyjän opeteltava läksynsä

Tangoon tarvitaan kaksi. Alkeellinen palautekulttuuri ei ole ainoastaan asiakkaiden syytä. Vaatimattomasti valmistautunut myyjä alkaa helposti selitellä ja suunnata huomion kärkeä jonnekin ihan muualle sen sijaan, että toteaisi suoraan virheen tapahtuneen ja miettisi, mitä pelastustoimia vielä on mahdollista tehdä.

Ja varsinkin, kun palautteen vastaanottaja ei ole yrittäjä, vaan palkkatyössä, voi hänen mielestään valitusten kuunteleminen olla ärsyttävää. Mutta eihän myyjän tarvitsisi suotta itseensä ottaa kaikkia moitteita. Toisin kuitenkin käy. Joskus tuntuu, että myyjän päivä on pilalla, jos hän ei saa ladeltua kaikkia perusteluita, mieluiten ryyditettynä sopivilla sisäpiiritermeillä ja osoitettua valittajalle, että tämä on varsinainen noviisi näissä asioissa, ja että paremmin tunteva olisi ymmärtänyt olla hiljaa.

Kaupan käynti on yhteispeliä. Pallottelu alkaa kontaktin ensimetreillä tuotteen ominaisuuksien ja saatavuuden läpikäynnillä, jatkuu rahan ja tuotteen vaihtamisella. Mutta peli ei aina pääty siihen. Kaupan jälkeen tapahtuva pallottelu pitää jaksaa handlata samalla draivilla kuin kaupan tekeminen. Ja siihenkin oppii vain treenaamalla.

Yrittäjät tarvitsevat myös kaupan jälkeistä dialogia, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Ryhdikkäällä palautteella tehdään palvelus koko suomalaiselle yrityskentälle. Sparrataan liike-elämä käsittelemään myös ikävää palautetta ja palkintona saamme yleisen laatutason nousun ja enemmän vastinetta rahoillemme.

Ryhdikästä reklamointia!

Tapio Seppä-Lassila

”Töihin paluu koitti – eniten ahdistaa kaikki”?

Juuri nyt lehdet otsikoivat isoin kirjaimin työhönpaluun tuskasta ja ahdistuksesta. (mm. Taloussanomat 6.8) Työterveysasiantuntijat antavat neuvoja, miten selviytyä paluusta arjen ankariin haasteisiin. Keskusteluissa töihin paluu näyttäytyy kovana kohtalona ja lähinnä rangaistuksena.

Siirtyminen työvelvoitteiden pariin loman jälkeen vie aikansa, mutta onko se sittenkään niin kamalaa?   Voisiko töihin paluun nähdä etuoikeutena ja työn antoisana osana elämäämme? Hyvään elämään kuuluu työtä ja vapaa-aikaa, työelämää ja muuta elämää sopivana sekoituksena.

Vietämme työn parissa suuren osan valveillaoloajastamme. Eikö senkin ajan pitäisi olla elämisen arvoista?  Vaikka työ on välillä puurtamista ja joskus ahdistaakin, voisiko nostaa esille myös sen, että työ voi oikeasti olla myös innostavaa ja töissä voi viihtyä. Lomalle on mukava jäädä, mutta töihin paluussa on puolensa.

Töihin paluun tuska on vain osa negatiivissävytteistä työelämäkeskustelua. Julkisuudessa huomio kiinnittyy usein työstressiin, sairauspoissaoloihin, työssä jaksamiseen tai jaksamattomuuteen. Ongelmia on, eikä niitä pidä vähätellä. Silti toivoisi, ettei työhyvinvointi olisi esillä vain pahoinvoinnin näkökulmasta.

Työssä viihtyminen syntyy useimmiten itse tekemisestä ja siinä onnistumisesta. Siksi työhyvinvointiin liittyvät asiat tulisi nähdä osana yrityksen liiketoiminnan kokonaisuutta. Niitä ei ratkaista ulkoistamalla ne perinteiseksi tyky-toiminnaksi. Kuntokartoitukset, kulttuurisetelit ja tykypäivät ovat tärkeitä, mutta todellisen työssä viihtymisen kanssa niillä on lopulta vain vähän tekemistä.

Jokaisessa työssä on pieniä ja suuria onnistumisia. Onnistuminen tuottaa iloa. Kun joutuu ponnistelemaan ja tekee parhaansa, saa yleensä myös parhaat onnistumisen elämykset.   Yrityksen menestys taas on suora seuraus siellä työskentelevien ihmisten ja tiimien onnistumisesta työssään.

Uuden ajan yrityskulttuuri ponnistaa tekemisen ja onnistumisen ilosta.  Töihin paluu tuo siihen mahdollisuuden. Mikähän tuottaisi iloa tänään?

Leena Perämäki