Kokouskaupungiltahan
odotetaan perinteisesti sitä, että se tarjoaa erinomaiset kokous- ja majoitustilat, on
helposti saavutettavissa ja mahdollistaa siirtymiset paikasta toiseen helposti
ja nopeasti. Vuosikymmenien osaaminen
pienten ja isojen tapahtumien organisoinnissa ja toteuttamisessa näkyy varmasti
rutinoituneena tekemisenä ja herättää luottamusta asiakkaissa.
Oli kyse sitten
kokouksesta, konferenssista tai vaikkapa messusta, mitä me kuitenkin
todellisuudessa tapahtumaltamme odotamme? Toki on helpottavaa huomata jo
prosessin alkuvaiheessa, että puitteet ovat oikeanlaiset, työkalut ajanmukaiset
ja palvelu ammattimaista.
Näillä ei kuitenkaan luoda
vielä elämyksiä, niitä kuvia, jotka piirtyvät verkkokalvoomme ikuisesti.
Mikään ei ole hienompaa
kuin se, että saa jokaiselta elämänpolultaan kerättyä mukaansa pienen palan
paikan historiaa, kulttuuria ja omalaatuisuutta, jota sitten tutkiskella ja
muistella vielä vuosienkin päästä.
On rikkaus, että meiltä
täällä Seinäjoella on hienot puitteet tapahtumatyypistä riippumatta, mutta
vielä rikkaampaa on se, että kaikkien niiden puitteiden takaa löytyvät ihmiset,
jotka ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja ovat valmiita antamaan kasvot toiminnalleen.
Seinäjoki kasvaa ja
kehittyy hurjaa vauhtia. Onnekseni olen saanut huomata, että kaiken tämän
kehityksen vauhdissa on kuitenkin pysynyt henkilökohtainen palvelu, asiakkaan
tarpeiden ja toiveiden arvostaminen ja ennen kaikkea ylpeys siitä, että meillä
täällä Seinäjoella ”maharotoonta ei ookaan”.
Rokkaavinta ja tasaasinta
Jos haluat yllättää
yrityksesi henkilökunnan rock-kokouksella tai vaikkapa ”maailman tasaisimmalla
kokouksella”, voit olla varma, että me sen myös mahdollistamme. Me emme huku
suuriin massoihin eikä meille asiakas ole ”yksi monista”, vaan haluamme
kaikessa toiminnassamme kunnioittaa sitä, että asiakas sen leivän pöytään tuo.
On ollut ilo olla todistamassa
sitä yhteishenkeä, mikä alueen toimijoilla on! Niin pienet kuin suuretkin
toimijat ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen pohtiakseen sitä, miten Seinäjoesta
tehtäisiin entistäkin houkuttelevampi kokouskaupunki.
Sitä ei tehdä pelkästään
hienoilla tiloilla ja toimivilla kulkuyhteyksillä, tarvitaan myös sydäntä ja
tervettä ylpeyttä siitä, mitä on ja mitä tekee.
Nostakaamme siis kaikki
yhdessä tuumin Seinäjoki Suomen kokouskaupunkien kärkikaartiin, se on siellä
paikkansa ansainnut!
Niina
Koskipalo
Seinäjoki
Congress Oy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti